Sunnuntain iloksi aurinko tuli aamupäivällä upeasti esiin ja houkutteli pihalle kameran kanssa. Kovin hiljaisia ja talvisia kuvat ovat. Vaikka on sitä kevättäkin jo hieman ilmassa.
Rannassa lähteiden luona on leutoina päivinä alkanut jää karkaamaan kauemmas ja rannan kivetkin tulleet esiin.
Veneet tosin vielä talvehtivat lumipeitteen alla. Ensi kesän kukista en vielä tiedä. Paitsi daalian istutan tietysti samalle paikalle kuin jo kahtena kesänä aiemminkin. Mutta mitä muuta tuohon laittaisin, sitä pitää vielä pohtia ja taitaa lopputulos selvitä vasta alkukesästä puutarhalla ostoksilla käydessä.
Talvinen on vielä pihan tunnelma muutenkin. Kasvihuone kertaalleen jo pudotti lumet katoltaan, mutta nyt sinne on uutta jo hieman satanut. Kuvassa ei harmillisesti näy räystäästä tippuva vesi, joka tuo viestiä kevään tulosta.
Ja vain muutama päivä kylvämisen jälkeen, ovat ensimmäiset pelargoniat nousseet esiin mullasta. On siis aika ottaa loputkin valokoristeet kuistilta pois ja tuoda ikkulaudat paikalleen. Kylvöpuuhat alkavat todenteolla nyt!
Puutarhanhoidon opettelua. Uhkaavasti urbanisoitunut agraari muutti takaisin maalle.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Uusin multiin
Sunnuntaina pelargoniat pääsivät uusiin multiin. Yksi kolmesta kuistilla talvehtimassa olleesta pelakuusta oli jo melkein henkensä heittänyt. En edes muista, milloin niitä viimeksi kastelin... Noh, hengissä olivat ja yhdestä otin pistokkaankin. Näiden lajikkeesta ei ole mitään havaintoa, punaisia ovat kuitenkin väriltään.
Kaupasta ostetut uusien pelargonioiden siemenetkin piti multiin laittaa, mutta joku neropatti (minä) oli varastoitunut kylvö- ja taimimultasäkin kasvihuoneeseen. Ja kun sen sieltä haki, niin jäässähän se säkki oli. Olisi kait sitä voinut jo lauantaina asiaa ajatella ja hakea sen säkin sulamaan sisälle.

lauantai 18. helmikuuta 2012
Miekkaliljoja, siemeniä, pensaita...
Kulunut viikko on ollut kasviorientoitunut. Olen minä töissäkin käynyt ja yliopistolla englantia pänttäämässä, mutta jotenkin vain kotiin päätyneet siemenet ja sipulit ovat vieneet ajatuksia yhä enemmän sulan maan aikoihin.
Siementilaus Isoäidin kasveille tuli. Ja paketista paljastui seuraavia kasveja:
Kivikkoon:
Nukkahärkki Cerastium bierersteinii
Kivikkosuopayritti Saponaria ocymoides
Isoon kukkapenkkiin tontin laidalle:
Oppineittenkukka 'Meteor' Zinnia elegans
Salkoruusut valkoinen, 'Jet Black' ja värisekoitus Alcea rosea
Jaloritarinkannus Delphinium cultorum
Hyötykasvilaareihin:
Kaskinauris 'Enon kanta' Brassica rapa
Keltajuurikas 'Golden Detroit' Beta vulgaris var.lutea
Retiisi 'French Breakfast' Raphanus sativus. var.sativus
Punasipuli 'Red Baron' Allium cepa var.cepa
Sokerimaissi 'Extra Early Sweet' F1 Zea mays var saccharata
Basilika violetti Ocimum basilicum
Kurkkuyrtti Borago officinalis
Paikkaansa etsivät:
Pensaskrassi 'Blanck Velvet' Tropaeolum majus nanum
Kirjokierto värisekoitus Convolvulus tricolor
Leijonankita matala Antirrhinum majus nanum
Ylläolevassa kuvassa ovat esillä tähän mennessä kotiutuneet gladiolukset ja liljat. Nuo tarttuivat matkaan Viherlandiasta, jossa sai valita yksittäisiä sipuleita ja mukuloita. 39 kappaletta ostin... Köhköh... Minähän olen tilannut Viherpeukaloilta vain 15 kpl sinisiä gladioluksen mukuloita aiemmin. Kellarissa on talvehtimassa myös vain parikymmentä miekkaliljaa. Tämä ei voi olla vielä paha tilanne, eihän? :) Yhtään uutta daalia en ole vielä ostanut ja pionitkin ovat kaikki kaupassa. Epäilen vahvasti, ettei mies tule päästämään minua maaliskuussa Turkuun puutarhamessuille.
Kevään korvalla odottelen kasvipakettia, jossa on tulossa lumipalloheisi ja pari alppiruusua. Tänä vuonna ainakin tuplaan alppiruusujeni määrän tuolla kosteikon vierellä. Pitääpä joskus muuten piirtää kartta tästä pihasta ja alueesta, jolla mellastan kasvien kanssa. Monimuotoinen piha mahdollistaa paljon erilaisia paikkoja ja kasvivalintoja. Viimeisin haaveeni on saada raivattua tontin toisella laidalla olevan kosteikon ranta ja istuttaa sitten pajujen sijasta kosteassa viihtyviä kasveja. Mielellään sellaisia, jotka eivät maistu vesimyyrille.
Leutoja talvipäiviä!

Tunnisteet:
alppiruusu,
gladiolus,
lumipalloheisi,
siemenet
lauantai 11. helmikuuta 2012
Kevättä ilmassa
Tänä aamuna ulkona olikin vaihteeksi mukavan keväinen ilma. Linnutkin visertelivät, joten kyllä se kevät tulee. Vaikka keittiön kylmävesiputki olikin viimeksi eilen aamulla jäässä...
Viime syksynä tilaisin itselleni saksalaisen GartenEden -lehden, joka sitten jossain vaiheessa muuttui LandIdee -lehdeksi. Pieni pettymys, mutta onneksi tuossakin lehdessä on ihan reilusti sivuja omistettu puutarhalle ja kasveille. Uusimmassa numerossa olikin kuva viime aikoina muutamissa blogeissa esillä olleesta potintekijästä. On sen verran näppärän oloinen kapistus, että taidan hankkia itsellekin.
Punarevonhännän olen ajatellut kesällä laittaa tontin laidalle tulevaan isoon kukkapenkkiin, johon tulee myös salkoruusua, miekkaliljoja, jaloritarinkannuksia, sinipallo-ohdaketta, rohtosormustinkukkaa, akileijaa, ja daaliaa. Mahdollisesti myös liljoja, koristeheiniä sekä jotain matalaa kasvia reunoille. Värit ovat punaista, sinistä ja valkoista eri sävyissään. Keltaisia ja oransseja en ainakaan ensimmäisenä vuonna tuohon laita. Ja koska nollasta alan tuota tekemään, niin tuloksenhan näkee vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Kommentit ja ideat ovat tervetulleita tämän istutuksen suhteen.
Jasmikkeesta pitäisi ottaa talvipistokkaat, mutta turve on edelleen kaupassa. Nythän tosin on hyvä syy lähteä kaupoille, kun nuo pelakuut pitäisi pistää multiin. Niitä aion kesällä laittaa ruukkuihin portaille ja parvekelaatikoihin. Pitäisi vielä hankkia riippapelargonioita... Miten tämä lista kasvaa koko ajan??

Viikolla ehdin pyörähtää Jyväskylässä Plantagenissa, ja sieltä tarttui mukaan muutama pussi siemeniä. Oikeasti vain viisi pussia (listalla on kyllä paljon enemmän). Akileijat "Miss M. l Huish" ja "Winky Double Red-White", kesäpäivänahttu "Chemy Brandy",punarevonhäntä ja pelargoni "Horizon Blueberry Ribble".
Punarevonhännän olen ajatellut kesällä laittaa tontin laidalle tulevaan isoon kukkapenkkiin, johon tulee myös salkoruusua, miekkaliljoja, jaloritarinkannuksia, sinipallo-ohdaketta, rohtosormustinkukkaa, akileijaa, ja daaliaa. Mahdollisesti myös liljoja, koristeheiniä sekä jotain matalaa kasvia reunoille. Värit ovat punaista, sinistä ja valkoista eri sävyissään. Keltaisia ja oransseja en ainakaan ensimmäisenä vuonna tuohon laita. Ja koska nollasta alan tuota tekemään, niin tuloksenhan näkee vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Kommentit ja ideat ovat tervetulleita tämän istutuksen suhteen.
Jasmikkeesta pitäisi ottaa talvipistokkaat, mutta turve on edelleen kaupassa. Nythän tosin on hyvä syy lähteä kaupoille, kun nuo pelakuut pitäisi pistää multiin. Niitä aion kesällä laittaa ruukkuihin portaille ja parvekelaatikoihin. Pitäisi vielä hankkia riippapelargonioita... Miten tämä lista kasvaa koko ajan??
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Kirjoja, kirjoja
Koska kirjat ja niiden sisältö tuottaa minulle paljon iloa ja toimii tietysti myös tietolähteenä visuaalisen vaikutuksen lisäksi, tulee kirjoja kotihyllyyn hankittua aina silloin tällöin. Ja jos mahdollista, niin pyydän puoliskoa tuomaan työmatkalta tuliaiseksi joko kirjan tai puutarhalehden.
Tässä kuvan kirjat:
Renate Hudak: Obst & Gemüse.
Kirja, johon perehtyminen vaatii taas saksankielentaidon treenailua. Hyvä ja runsas kuvitus helpottaa huomattavasti ymmärrystä keittiöpuutarhan suunnittelussa. Tässä on paljon inspiroivia kuvia hyöty- ja koristekasvien yhdistämisestä.
Nick Barlo jr. ja Ursula Barth: Ein Garten zum Wohnen. (Avoinna oleva kirja)
Kirja, josta löytyy runsaasti ideoita antavia kuvia viihtyisän oleskelupuutarhan tekemiseen. Ja taas se saksankielentaito tarvitaan, jotta kuvista pääsee vielä hieman syvemmällekin. Mutta koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, luotan pitkälti kuvalukutaitooni :)
Ulla ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit
Tämä kirja oli kuin nakutettu meidän pihaa varten. Tässä talossa on asuttu 1920-1930 -lukujen taitteesta ja vieressä on vanha, hieman pusikoitunut pelto. Perunamaa meiltä vielä puuttuu, vaikka tupa onkin punainen. Mutta kyllä sekin tulee aikanaan. Kirjassa käydään kivasti läpi eri kasveja ja totesin sen varsin hyödylliseksi, erityisesti siemenluetteloita lukiessani.
Kohta pitäisi tehdä siementilauksia ja valmistautumaan kylvökauteen. Viime keväänä kouliminen oli jotenkin aiempaa tuskaista minulle, joten tänä vuonna taidan mahdollisuuksien mukaan kylvää jo suoraan isompiin purkkeihin siemeniä. Koulimista riittää kuitenkin kevään tullen.

perjantai 13. tammikuuta 2012
Kaskinauriista
Viime kesänä jo kokeilin kaskinaurista, mutta onnistuminen jäi melko heikoksi. Eilen illalla selailin Isoäidin Kasvien siemenluetteloa (hiphei, minullekin sellainen tuli!) ja sieltä löysin taas kaskinauriin siementä. Omia puutarhakirjojani selailin samalla, kun siementilausta suunnittelin ja yhdestä kirjasta bongasin ohjeen polttaa risuja kaskinauriin kasvupaikalla. Mietin sitten, että mahtoiko tuo poltetun maan puute olla yksi syy huonoon satoon liian köyhän maaperän lisäksi?
Kaskeaminen on sinänsä tuttu asia koulun historian tunneilta, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei käynyt viime kesänä pienessä mielessäkään mitään kokkoa rakentaa kasvupaikalle. Onko kellään siis mitään kokemusta aiheesta tai viisasten kiveä, jolla tuon kaskinauriin kanssa voisi onnistua?
Eilinen kirjojen selailu tuotti myös hieman kirkkaamman idean siitä, mitä tulen laittamaan tontin rajalle kasvamaan. Ainakin salkoruusua ja ehkäpä rohtosormustinkukkaa sekä muita perennoja. Ajatuksissa on saada kukkiva reuna-alue perheen urheilullisen osaston jalkapallokentälle. Riukuaitaakin hieman siihen olen havitellut kasvien taustalle. Mutta saas nähdä, miten taas toteuttamisen kanssa on.
Lumisiin tunnelmiin,
~Susanna

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Ja sitten se alkoi!
Vuosi 2012 nimittäin! Kohta pääsee taas istuttamaan uusia siemiä ensi kesää varten. Jeah! Ja tänään pääsin jo fiilistelemään Italian puutarhoja kiertävän tv-ohjelman avulla tulevaa kesää. Ainakin ruusuja aion istuttaa rannan rinteeseen, joka on melkoisen jyrkkä. Ja sitä varten pitää hieman varmaankin pengertää tuota rinnettä, jotta pensaat saa jotenkin istutettuakin. Tavoitteena siis runsaasti kukkiva ruusurinne. Ja niiden juurelle polun viereen ahomansikkaa nautiskelua varten.
Ja sitten pitää istuttaa pari alppiruusua lisää. Joku tällainen alppiruusujen runsaus olisi tavoitteena:
Eihän meillä tokikaan ole noin isoa metsäalaa, mutta tuo idea useista alppiruusuista on viehättävä.
Kävin joulun alla lumien sulettua vaihteeksi pois tutkimassa sipuli-istutusteni tilanteen. Ainoastaan yhdessä kohdassa on osa sipuleista itänyt, muut ovat vielä pysyneet pinnan alla tai sitten myyrät ovat herkutelleet. Meidän kissa on kyllä pulskistunut sen verran syksyn aikana, että on hälle tainnut tulla myyräsaalista kuten naapurin kissallekin. Ja hyvä niin.
Mietin tässä, että kuinkahan kauan maltan odottaa ensimmäisiä siementilauksia/-hankintoja... Päivänsineä pitää ainakin kylvää ja ahkeraliisaa. Petuniaakin yritän joka vuosi, mutta se ei tunnu onnistuvan kunnolla koskaan :(. Eikä lobelia, mutta yrittänyttä ei laiteta :).
Syksylle suunniteltu varaston remontointi jäi ainakin vielä vuoden tai kahden päähän. Joten varaston päässä olevan jasmikkeen siirtäminen saa jäädä vielä hetkeksi aikaa odottamaan. Vähäluminen talvi on edesauttanut suunnittelemaan tuota pellon parempaa käyttöä. Keväällä kaatuu muutama koivu ja toivottavasti myös niiden juurakot poistuvat maisemasta. Kasvimaa vaihtaa paikkaansa kauemmas talosta, mutta aurinkoisempaan paikkaan. Ja ergonomiasta pitävänä haaveilen korkeista kasvilavoista, joiden ääressä ei tarvitse paljon kyykkiä.
Vähäluminen talvi paljasti myöss jonkin eläimen käyneen nauttimassa yhdestä syreenin neljästä taimesta. Himpura sentään. Syyshortensiat olivat tällä kertaa saaneet olla rauhassa, sentäs.
Onnistunutta ja antoisaa puutarhavuotta 2012!
Ja sitten pitää istuttaa pari alppiruusua lisää. Joku tällainen alppiruusujen runsaus olisi tavoitteena:
![]() |
| Lähde: Alppiruusupuisto |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)