maanantai 22. elokuuta 2011

Hyötytarhassa vierailulla

 Eilen kävin nauttimassa iltapalan äidin pihamaalla. Tyrnisato näyttää hyvältä ja alkaa olemaan syötävääkin, tai ainakaan ilmeet eivät kovin käpristyneet happamuudesta. Jossain näin tyrnituorejuustokakun kuvan. Tiedän mitä teen, kunhan saan tuoreita tyrnejä kerättyäkin.
 Koska käytössä oli vain kännykkäkamera, eivät punakanelin pienet omenat taida kovin hyvin näkyä. Kuitenkin näyttää siltä, että saadaan pari omenaa kotipaikaltani syksyn kuluessa. Omalla pihalla olevat puut ovatkin vielä nuoria ja sato pientä. Tämä on vanhan puutarhan peruja, viereisiä puita on jo jouduttu uudistamaan. Tämä on onneksi sitkeä yksilö.

Ja näin herkullisilta ne näyttävät! Toki myös maistuvat hyviltä.
Eräs suosikkimarjoistani on karviainen. Näissä pensaissa olen lapsuuttani viettänyt ja edelleen niiden joukosta itseni löysin eilen illalla. Että osaavat olla hyviä! Illan viileydessä mietin aikaa jolloin asuin kotona ja juuri elokuussa, kun illat alkoivat pimentyä niin näitä herkkuja tuli naposteltua. Opiskeluaikana karviaisia lähti aina rasiassa mukaan evääksi. Pensaat tuolla mäelle ovat vanhoja, toki moneen kertaan leikattuja, mutta nämä ovat kasvaneet ainakin kahden sukupolven aikana samoilla sijoillaan. Taitavata olla mummoni peruja. Kotipaikallani on asuttu jo 1630-luvulta lähtien saman suvun  voimin, joten tuo hyötytarhakin on uudistunut moneen kertaan ja jokainen emäntä on jättänyt omat jälkensä. Minun jälkeni tuolla mäellä ovat vanhalla laitumella rehottavat villit valkoherukat, joita koitin kesyttää. Nyt taitaa olla viides vuosi ja niistä alkaa hieman satoa saamaan.

5 kommenttia:

  1. Ihanat perinnepensaat! Ja karviaiset tosiaan ovat hyviä - sekä marjoina että lapsuudenviettopaikkoina. :)

    Mielenkiintoinen ja upea tieto, että kotipaikallasi on ollut noin kauan asutusta. Tunnetteko hyvin paikan historian?

    VastaaPoista
  2. Aika hyvin tuo historia on tiedossa, onneksi. Olisi sääli, jos paikan tausta unohtuisi. Isäni ja veljeni harrastavat asiaa ja heillä vallankin on tieto hallussa. Samoin tehdyt sukututkimukset auttavat tässä, pysyy vähän tumpelommallakin historioitsijalla vuosiluvut hallussa :).

    VastaaPoista
  3. Karviaiset on tosiaan näppäriä eväsrasiassakin. Mulle tosin tuli vain kaksi marjaa, eipä paljon tarvinnut kuskata minnekään.
    Hienoa tuo historiasi.

    http://pirkko.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  4. Juu-u, minullakin omalla pihalla marjasato jäi aika vaatimattomaksi. Onneksi nuo vanhat pensaat kotipaikalla ovat hieman tuottavampia :). Lähiaikoina aion ottaa oksasakset avuksi ja käydä kaikki marjapensaat läpi. Samalla kertaa ne pitäisi tukea, jotta eivät enää painu maata myöten.

    VastaaPoista
  5. Nam :) Tuli kyllä makeannälkä!

    VastaaPoista