lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kallis kesäloma


Minulle iski visio. Aiemmin olemme siipan kanssa puhuneet kivipation tekemisestä tuohon pöydän alle. Kesäajan ruokailumukavuus lisääntyisi huomattavasti, kun pöytä ja tuolit eivät painuisi syvälle maahan. Nyt kuitenkin keksin kuningasidean silmätessäni ruokailuryhmää sillä silmällä. Tahdon tähän kesäkeittiön lisäksi. Ei taida enää 15m2 kiveä riittää tämän vision toteuttamiseen...






Haaveista nykyhetkeen taas, kasvihuoneessa on ruuhkaa, sillä en ole vielä motivoitunut täyttämään toista kasvuallasta uudella mullalla. Mullat ovat kyllä jo kasvihuoneen vieressä odottamassa. Laiskattaa vain kovin.


Amppelitomaatit sentään ovat jo amppeleissa ja peräti roikkumassa. Sopivia koukkuja ei osunut tarvikevarastossa olemaan, mutta paalinarua on kasillinen, siitäpä siis ripustimet solmimaan. Tämä amppelitomaatti tekee jo nuppuja, joten omaa satoa odotellessa.


2 kommenttia:

  1. Ihana idea tehdä kesäkeittiö noin hienon järvimaiseman partaalle! Näin niitä kuningasideoita syntyy vähitellen, eli ei kannata koko pihaa raivata ja laittaa ensimmäisenä kesänä... tämä on hyvä lohdutus-ohjenuora meille joille se ei ole mahdollista, mutta kun se on tottakin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos idean tukemisesta! :)

    Onneksi ei ole varallisuutta laittaa pihaa kerrasta kuntoon, nämä vanhat pihat tuntuvat tosiaankin paljastavan itsensä pikkuhiljaa ja vuosien saatossa. Tuonkin kuningasidean taidamme toteuttaa aikaisintaan ensi vuonna, ehkä :)

    VastaaPoista