keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Maisemanhoitajat työssään


Lampaat ovat  nyt tainneet meille kotiutua. Tulevat aidan luokse, kun niitä hieman kutsuu ja juoksentelevat iltaisin pitkin peltoa puskalta toiselle. Yönsä ne viettävät lähellä pihaa ja siihen onkin jo kasvillisuus tallaantunut.

Koiralle tuntui jotenkin ottavan koville noiden lampaiden saapuminen samalle tontille ja nyt kahtena iltana Wilma onkin ollut laitumella, ensin suoraan aidasta läpi menemällä ja eilen ilmeisesti loikkasi yli. Noh, homma sujui ensin rauhassa.... tosin tuo harmaa lammas piti varsin mielenkiintoisen kuuloista matalaa urinaa. Koiramme ei ymmärtänyt, ettei lähempi tuttavuus ehkä kannata....
... vaan sai tuta sen hetken päästä. Harmaa on porukan nuorin, mutta selvästi myös aktiivisin persoona (olen hieman jännityksellä odottanut, milloin "Late Lammas" -tyyppistä toimintaa alkaa meillä esiintymään...). Ja sen sai Wilma kokea, kun ei ymmärtänyt, ettei parane liian lähelle tulla. Lammas alkoi puskemaan koiraa moneen kertaan.       
Ja näinhän siinä sitten kävi. Koira väisti ja joutui alistumaan. Lampaiden mielenkiinto loppui, kun hain niille jyviä ja toisten herkutellessa sain ehjän, hieman nolostuneen koiran pois aitauksesta.

Töpö tyytyi vain seuraamaan tapahtumia tyynesti riittävältä etäisyydeltä.

3 kommenttia:

  1. Late Lammas :-D Odotan mielenkiinnolla mitä jatkossa seuraa!

    VastaaPoista
  2. Hahaa, lampaiden kanssa ei leikitä. :D Ja Töpö on kyllä varsin söpö!

    Samoin minäkin odotan innolla, milloin Late Lammas pääsee vauhtiin... :)

    VastaaPoista
  3. Tiedättekö naiset, että minä en odota sitä yhtään innolla :D ...lampaiden omistaja vakuutti niiden olevan kyllä kilttejä ja rauhallisia... *kopkopkop*

    VastaaPoista