perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäinenkin tuli jo

Hupshups hei, kun tuo pääsiäinenkin ehti tulla taas, kokolailla puun takaa puskista. Kelit ovat suosineet tällä viikolla ja pihamaalla on alkanut tapahtumaan. Samoin pitkät pyhät ovat tuoneet rannalle mökkiläisetkin paikalle ja vähän joka suunnassa tuntuu jonkilaista kupsuttamista ja kapsuttamista tapahtuvan. (Ja sitten onnistuin poistamaan tästä kuvan, jonka lataaminen mokkulan varassa kesti n. 10 minuuttia... voi itku sentään... )

Omalla maalla ovat ensimmäiset piipot nousseet syksyn istutuksista esiin. Mitä ne ovat, sitä en osaa sanoa. Talvella ruukkuun päätyneet sipulit ovat nekin heränneet hienosti, jo aikaa sitten ja nyt jännään millaisia kukkia niistä tulee. Jokunen on nupunkin tehnyt lehtien lisäksi.

Tämä päivä hurahti taas pihalla, leijonankitoja jo jonkin aikaa koulittuani muistin siemenpussin kylkeäkin lukea. Siinä sanottiin, ettei niitä kannata koulia vaan esikasvatuksen jälkeen suoraan istuttaa kasvupaikalle yöpakkasten mentyä. Noh, minähän olen kylvänyt ne ehkä _hieman_ liian tiheään, joten koulin sitten jokusen (eli monta...) hennon leijonankidan taimen väljempiin kasvuoloihin. Saa nähdä mitä noista tulee. Ahkeraliisojen itäminen oli pettymys, vain murto-osa taimettui. Koulimisen lisäksi piti tottakai vielä kylvääkin. Aiemmat kokemukset heinänkylvämisestä ovat maatilamittakaavassa ja niihin on liittyneet siemensäkit, kylvökone ja traktori. Nyt kylvin vain ruukkuun koristeheinää, sininataa muistaakseni. Samoin päivänsinet päätyivät tänään multiin.
Täyteen ammuttu kuisti.

Kasvihuone edistyy siihen malliin, että se saattaa olla jopa käytettävissä tänä vuonna! Ikkunat ovat kaikki paikalleen asennettu ja runkokin on valkoiseksi maalattu. Hiljaa hyvä tulee :)

4 kommenttia:

  1. Täyteen ammuttu kuisti näyttää hyvin houkuttelevalta! Peukut pystyyn, että kylvöt onnistuvat. Meillä on täyteen ammuttu keittiö ja ihan vähän sieltä alkaa taimenalkuja kurkkia ruukuista - ei kaikista, mutta sentään joistakin.

    Aiemmassa postauksessasi oli kiehtovia kuvia siinäkin. Oma ranta ja puu veden yllä - ihastuttavaa!

    VastaaPoista
  2. On tuolla jotain itämistä tapahtunut, vihertää aika kivasti :). Mies on laittanut jonkinlaisen rajoituksen, ettei jokaista ikkunaa varusteta ikkunalaudoilla, joten pienen tilan joutuu optimoimaan tarkasti.

    VastaaPoista
  3. Onpahan tehokkaan näköinen taimikasvatusikkuna! Onnea kylvöihin. Mua nauratti tuo heinänkylvömuistosi, ja nyt onkin homma vähän eri mitakaavassa koristeheinien kanssa... hassua!

    VastaaPoista
  4. Tehokkaasta en tiedä, leijonkidat ainakin ottivat itseensä aika pahasti koulimisesta... Noh, oppia ikä kaikki :). Hyvin tuossa taimet näyttävät viihtyvän ja muista istutuksista gladiolukset ovat innostuneet hurjasti!
    Sininatani olen autuaallisesti unohtanut pihalle ruukkuihin, voi himpura... Noh, se ainakin menee samalla tavalla kuin kotona aikanaan, peltoon ja sen jälkeen luonnon armoille.

    VastaaPoista