lauantai 19. maaliskuuta 2011

Talvi tuli takaisin

Talvi kun ei tunnu hellittävän millään, niin tulppaaneista sentään saa nauttia sisällä. Ja kyllähän nämä ilahduttavat, kun eilen vieraatkin oma-aloitteisesti siirsivät tulppaanimaljakoita toiseenkin pöytään iloksi. Nämä ovatkin ainoat kasvit, jotka ovat toistaiseksi virkeitä sisällä. Ananaskukka on kärsinyt kissan kynsistä ja koiran hännästä, amaryllis on jo nuutunut, mutta ei vielä kaatunut, joulutähti sinnittelee vielä puolikkaana ja joku keltakukkainen kasvi on kukintansa päättänyt, mutta uutta lehteä kasvattaa. Traakki ja muut kasvit ovat edelleen äidilläni hoidossa väljemmissä tiloissa. Jospa ne tässä kevään aikana tänne kotiutuisivat pitkästä sijoitushoidostaan.

Harmillisen vähän on vielä kuvia kesän kukista, mutta löysin kuvan hienon värisestä akileijasta:

Haluaisin kovasti paljon tuollaisen tummakukkaisen kukkapenkin johonkin kohtaan pihalle asetella, mutta en ole vielä sillekään sopivaa tilaa löytänyt. Yhden perennapenkin aion rakentaa tuohon etupihalle, kunhan talo saadaan salaojitettua ja mylläys siltäosin ohi. Mutta ongelmana ovat värit, maailmassa on niin paljon upean värisiä kasveja ettei niistä voi tietää mitä kaikkia haluaa. Runsaudenpulakin voi näköjään olla ongelma.

Ja kasvien lisäksi jotain muutakin kesäistä, loman suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Ja kun pyörä on kulkupelinä, niin ehtii myös ympäristöä automatkailua paremmin seuraamaan. Eli jos Turun kupeessa ja saaristossa on hienoja, ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja, niin vinkkejä otetaan vastaan!

3 kommenttia:

  1. Onhan täällä käymisen arvoisia paikkoja, en osaa nimetä yhtä, sillä kaikkiala on kaunista! Ainoa, mitä suosittelen, on, että ette posota vain pelkkää rengastietä poikkeamatta yhtään mihinkään, sllä silloin missaatte niin monta kivaa pientä kolkkaa, jotka ovat justiinsa pikkutien tai yhteysalusmatkan päässä.
    Minusta kauneinta saaristoa on entinen Houtskarin kunta eli saaret Korppoosta länteen ja luoteeseen, siellä kannattaa varata aikaa. Tai sitten kannattaa mennä esim. yhteysaluksella Nauvosta etelään, suuntana Nötö/Aspö/Jurmo/Utö.
    Nyt on tosiaan taas talvista!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa mennä varmaan penkin suhteen Cottage Garden-tyyppiseen, niin voi istuttaa ihan mitä haluaa :)

    VastaaPoista
  3. Tuo Cottage Garden onkin hyvä idea! Sopii kuin nenä päähän meidän pihaan :). Hieman on sellainen maalaisromanttinen ajatus kytenyt, kun ei tuohon pihaan ja näihin taloihin mikään kovinkaan moderni ilmekään sovi.

    VastaaPoista