maanantai 16. maaliskuuta 2015

Valoisan kuistin iloksi

Meillä on mukavan valoisa kuisti. Tilavakin se olisi, ellei viiden ihmisen kengät, yhdet vauvanvaunut, liuta remonttikamppeita ja pakastin sitä täyttäisi. Jotta katseen saa kaaoksesta siirrettyä muualle, niin tuota pakastimen kantta tulee näin keväisin erityisesti hyödynnettyä tasona. 

Sini-violetti esikko helmililjoen kera onkin siinä jo hetken aikaa ollut. Viikonloppuna kaupasta koriin mukaan löytyi punainen esikko valkoisilla reunoilla ja tänä aamuna ulkoillessa maljakkoon pajunkissoja. Lauantain kauppareissulla harkitsin tete-narsisseja ja  päätin jättää ne ostamatta. Nyt vähän harmittaa, kun olisivathan ne tuonne taustalle sopineet.

Vähän on jo elämää nähty, mutta edelleen sinnitellään.


En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota esikon lehtiruoteihin, nehän ovat todella hienot! 


Vaikka asumme katuvalojen ulottumattomissa, niin näin keväisin ei kovin hiljaista ulkona kuitenkaan ole. Lintujen viserryksen lisäksi jää pitää jatkuvaa pauketta ympäri vuorokauden. Ihan kuin vastarannalla olisi kaivuri hommissa näin päiväaikaan. Iltaisin ääni taas muistuttaa kaukaista ukkosen jyminää. Eloisa luonto taitaa onneksi tehdä kevättä taas kunnon rytinällä :)

Aurinkoa tähänkin viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti