maanantai 8. heinäkuuta 2013

Jytisee ja jyrisee

Ukkonen ei sentään, sitä ei nyt kaivata, kun talossa ei enää kohta ole vanhasta katosta mitään jäljellä. Sen sijaan erilaiset sahat ovat kuuluneet olevan kirvesmiehillä käytössä. Huomenna taitaa aamu alkaa hirsirungon oikaisulla ja sen jälkeen uusien kattokehien nostamisella paikalleen. Talovanhus on tänään muuttunut entistä surullisemmaksi, pihalla sen sijaan (rakennustarvikkeiden ja purkujätteiden lomassa) on kesää eletty eteenpäin. Vaikka tällä hetkellä on hieman hiljaista kukinnan kanssa, niin lupausta väriloistosta on jo.


Ensimmäinen daalian nuppu on auennut. Tämä kuva on parin päivän takaa, kun terälehdet vasta alkoivat avautumaan. Yhdessä jos toisessakin daaliassa näyttää nuppuja olevan, näillä toivottavasti päästäänkin pitkään alkusyksyyn. Päivänsinet eivät ole vielä nuppuja kehittäneet, mutta ehkä nekin vielä ehtivät. Heinäkuukin on vasta alkupuolellaan.

Päivän kappaleeksi tuli valittua uusi tuttavuus, Kerkko Koskinen Kollektiivin "Laura Palmer". Ihan vain siksi, että tämän kappaleen melodi kolahti heti, kun Ruisrockin tv-lähetyksessä tämän kuulin. 

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa Puutarhabloggaajien tapaamiseen
    19.7.2013 klo 12 alkaen
    Paikka: Oulujoen Taimisto (Rova, 27km Oulusta)
    Osoite: Taimikuja 10, 91510 Rova
    puh: 08 533 3799 (jos et löydä heti perille)
    Ohjelma: Tapaaminen, kahvittelun ja teen merkeissä (nyyttäri periaatteella, tuon paikalle kahvia/teetä termoksessa, piirakkaa ja kertakäyttöastioita, voit tuoda halutessasi kylmää juotavaa, keksejä tms.). Kiertelyä ruusutarhassa.
    Opastettu kierros ja esittely, sään ja tilanteen mukaan, alkaen noin klo 12.30 tai klo 13.
    Taimi ostoksista -10%.

    Tervetuloa, olisi mukava tavata siellä! Kutsua saa mielellään myös laittaa eteenpäin!

    VastaaPoista