keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Vastaus haasteeseen

Jenni lähetti lähetti minulle haasteen, johon vastaan. Viime aikoina kamera ja tietokone ovat taas olleet eri paikoissa, joten on päivittäminen jäänyt vähille noinniinkuin muuten.

Mutta haasteeseen...

1. Käsityösi, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten? Liitä mukaan kuva.

Kuvaa ei nyt ole, mutta en kyllä osaa päättääkään mistä olen ylpein ja arvostan eniten. Mieleen nousee kaksi työtä, toinen on ryijy, jota vuoden verran tein aina joutessani. Kyseessä on "Kevätlaulu" niminen työ, johon materiaalit hankittiin Wetterhoffilta. 

Ja toinen työ taitaa olla hääpukuni. Tosin sen toteuttamiseen myös äitini osallistui ja ehkä hyvä niin, sillä morsmaikulla ei tainneet hermot riittää kovin pitkälle silkin kanssa... Mutta hieno oli, tumma viininpunainen yläosa ja valkea leveä alaosa, joka juhlapäivän ja -yön käännyttyä aamuksi oli helmastaan jo hieman vihreä ja hiekkainen. Hääyöhön kun kuului patikointi korkealle mäen päälle morsiusmökkiin. 


2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt? Liitä mukaan kuva.

Miten voi valita kauneinta rakennusta? Kauniita rakennuksia on niin paljon! En osaa edes vaikuttavinta valita, joskus yllättävässä ympäristössä oleva rakennus kiinnittää huomion ja saa ihastumaan taloon. Suomi on täynnä erittäin kauniita vanhoja taloja ja kivinavetoita (eilen näin upean kivinavetan, joka on edelleen toiminnassa sadan vuoden iästään ja Museoviraston suojelustaan huolimatta). Maailmalla on hienoja vanhoja taloja, joissa kunkin aikakauden rakentajat ja maalarit ovat päässeet näyttämään taitonsa. 
    
3. Laulu, joka koskettaa sinua syvästi. Liitä linkki tai sanoitus

Musiikki on oikeastaan aina ollut mukana minun elämässä. Viisivuotiaana aloitin viulunsoiton, ala-asteella mukaan tulivat sähköurut, yläasteella sahköbasso ja harkitsin kovasti saksofonia, mutta se jäi. Viime vuosina en ole enää mitään soittanut, mutta ehkä kuunnellut senkin edestä ja alkanut uskomaan, että lauluni ei ole pelkkää raakkumista, vaan osun nuottiin vallan useinkin. 

Laulu, joka minua koskettaa, tai oikeastaan jättää aina vaikuttavan fiiliksen on tämä. Edvard Griegin Morning Mood Peer Gyntistä. Tässä valinnassa ehkä näkyy klassisen baletin taustani ja monen vuoden viuluopinnot. Klassisen musiikin saralla on niin valtavan paljon hienoja kappaleita. Toinen hieno kappale on saman säveltäjän Vuorenpeikkojen luolassa. Tähän muistan ihastuneeni jo ala-asteella, kun jollain musiikintunnilla sen kuulin. Toki myös populäärimusiikin puolelta niitä löytyy paljon. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Chisun uusinta levyä. Pitääkin ottaa pitkästä aikaa klassisia levyjä autoon soittoon Juicen, Chisun, Rammsteinin, Musen ja muiden rinnalle.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Raskaaksi... Hm... Normaalielämän, heh. Meillä elätään koirallisen lapsiperheen arkea, jossa molemmat vanhemmat tekevät töitä ja kaikki kolme kaksijalkaista yrittävät jotain harrastaa. Tänään päätin lähteä hieman aikaisemmin töistä kotiin ja ai että nautin, kun ehdin hetken olla sohvalla kyljelläni koira lattialla vieressä ennenkuin lähdin hakemaan tytärtä. Siitä on aikaa, kun olen viikolla päässyt päivänvalon aikana tekemään koiran kanssa puolentoistatunnin lenkin. Viimeksi vapaapäiväni meni aivan typerästi migreenin parissa. Ihan turha päivä oli se.

5. Mistä asioista nautit eniten arjessasi?

Kodista. Eilen illalla tuli kotiin auringon laskiessa tyynen järvenselän taakse. Mietin siinä, että vitsit me saadaan asua hienossa paikassa! Tänään taas nautin poikkeuksellisesta iltapäivästä, ehdin hakea tyttären koiran kanssa jalan. Kotimatkalla vaihdettiin kuulumiset päivän tapahtumista. 

Kivat työpäivät tuottavat myös nautintoa. Ne sellaiset, jolloin ei koko päivää tarvitse istua koneen ja työtuolin välissä vaan saa tavata vähän muitakin ihmisiä kuin omaa porukkaa ja pääsee ulos. Vielä jos luvassa on jotain toimintaa ja tohinaa, niin aina parempi. Huomista taas odotellen...


Tätä haastetta en taida jatkaa eteenpäin, sillä niin vähän olen viime aikoina blogeissa ehtinyt aikaani viettämään etten tiedä keille tämä on jo tullut. Onneksi jouluun on enää 8,5 viikkoa ja silloin ehtii taas vetää henkeä hieman töiden puolesta. Sitä ennen on monta monituista rypistystä vielä edessä.    

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti ennätät levähtääkin välillä! Kiva juttu tuo, että koti on nautinnon paikka ihan arkipäivän hetkinäkin. Se on tärkeää se :-)

    VastaaPoista
  2. Oli pakko panna taustalle vuorenpeikko. En ole aikoihin kuullut. Hilpeä laulu. Syksyyn sopiva.
    Miten olet saanut blogiisi muokattua tuo kasvihuone ja kivikkovälilehden tuonne? Jos sulla on aikaa joskus, mielellään lukisin.
    Mukavaa syksyä.

    VastaaPoista
  3. Oho, tulipa pieni fontti tuohon postaukseen.

    Saila, lähestyvä flunssa taitaa pitää huolen siitä, että pakkolepoa on kohta edessä :). Ei vaan, kyllä yritän pitää huolen siitä, että meillä osataan joskus vain ollakin ja olla suorittamatta elämää. Ne elämän pienet hetket ovat joskus kultaakin kalliimpia, juuri tuollaiset auringonlaskut tai puuhellan päällä valmistuva lämmin kaakao ulkoilun päälle.

    Multasormi, vastasinkin tuohon kysymykseesi uudessa postauksessa :). Mukavaa syksyä sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kuten jo omassa blogissani totesin, vastauksiasi oli kivaa ja kiinnostavaa lukea! En yleensä erityisemmin innostu haasteista, mutta tässä oli monipuoliset kysymykset - ja olet vastannut niihin ihanan paneutuneesti.

    Itse tehty hääpuku (tai muukin juhlavaate) kuulostaa hienolta. Tuo maailman kaunein rakennus taas on todella kiperä kysymys! Minäkin ihailen aina vanhoja navettoja ja onkin mahtavaa kuulla, että joku niistä on edelleenkin navettakäytössä.

    Kiitos vastaamisesta!

    VastaaPoista