lauantai 28. huhtikuuta 2012

No nyt kukkii!





Viime keväänä pihalta löydetty sinivuokko on aloittanut kukintansa. Huikaiseva sinisyys tuolla kaiken ruskeuden keskellä. Ihanaa!

Ja sipulikukatkin ovat viikon aikana venyneet pituutta. Krookukset eivät vielä(kään) kuki meidän pihalla, vaikka naapureilla ne ovat jo täydessä loistossaan. Mutta täytyy vielä malttaa mielensä, vasta viime syksynä krookuksia laittelin pihalle. Positiivisesti olen yllättynyt tänä keväänä krookusten ja tulppaanien esiinnoususta, kovaksi ennustettu myyrätalvi ei sittenkään vienyt istuttamiani sipuleita.




Tänä aamuna on kylmä, yhtään ei tee mieli mennä ulos tuuleen touhuamaan, kun sisälläkin tuntuu palelevan. Toisaalta sopiva keli tehdä opiskeluhommia, viime viikolla jäi ne vaiheeseen, kun kelit vetivät pihalle koneen äärestä.

3 kommenttia:

  1. Onnittelut sinuvuokolle, kaunis. Meillä krookukset jo kukkii täysillä, tulppaanien töttöröt venyy päivä päivältä.

    VastaaPoista
  2. Harmi että on kylmä! Höh. Kun itse juuri päivittelin hienoa keliä, vaikka tuolla tullekin niin, että tukka lähtee. Tai ainakin pyykkinarun pyykkipoikapussi on lähtenyt, mutta se ei lentänyt edes naapurin puolelle saakka ;-)
    Ihana sinivuokko! Minullakin on yksi pieni yksilö. Todella lupaavan pituiset tulppaaninversot!
    Lämpenevää ja muutenkin mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Pirkko, kiitos! Noita saisi olla enemmänkin kuin tuo yksi, mutta siinä on jo hyvä alku :)

    Saila: kylmyys on hyvä tekosyy pysyä sisällä ja tahkoamassa opiskelujuttuja. On tuo keli nyt muuttunut vähän aurinkoisemmaksi, mutta kylmä tuuli edelleen pihalla puhaltaa. Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista