Koska käytössä oli vain kännykkäkamera, eivät punakanelin pienet omenat taida kovin hyvin näkyä. Kuitenkin näyttää siltä, että saadaan pari omenaa kotipaikaltani syksyn kuluessa. Omalla pihalla olevat puut ovatkin vielä nuoria ja sato pientä. Tämä on vanhan puutarhan peruja, viereisiä puita on jo jouduttu uudistamaan. Tämä on onneksi sitkeä yksilö.
Ja näin herkullisilta ne näyttävät! Toki myös maistuvat hyviltä.
Eräs suosikkimarjoistani on karviainen. Näissä pensaissa olen lapsuuttani viettänyt ja edelleen niiden joukosta itseni löysin eilen illalla. Että osaavat olla hyviä! Illan viileydessä mietin aikaa jolloin asuin kotona ja juuri elokuussa, kun illat alkoivat pimentyä niin näitä herkkuja tuli naposteltua. Opiskeluaikana karviaisia lähti aina rasiassa mukaan evääksi. Pensaat tuolla mäelle ovat vanhoja, toki moneen kertaan leikattuja, mutta nämä ovat kasvaneet ainakin kahden sukupolven aikana samoilla sijoillaan. Taitavata olla mummoni peruja. Kotipaikallani on asuttu jo 1630-luvulta lähtien saman suvun voimin, joten tuo hyötytarhakin on uudistunut moneen kertaan ja jokainen emäntä on jättänyt omat jälkensä. Minun jälkeni tuolla mäellä ovat vanhalla laitumella rehottavat villit valkoherukat, joita koitin kesyttää. Nyt taitaa olla viides vuosi ja niistä alkaa hieman satoa saamaan.