lauantai 3. elokuuta 2013

Ostoksilla

Viime aikoina olen kiertänyt taimiosastoja tarjousten perässä. Remontti etenee siihen tahtiin, että pihahommiin taitaa todellakin päästä tekemään tänä kesänä. Niinpä pihalle on kertynyt kaikenlaisia kasveja odottamaan multakuormaa ja omaa paikkaansa.
 

Karmiininpunainen peittokurjenpolvi on uusin bongas. Eilen Jyväskylässä käydessäni kävin nopeasti vain (hahhahaaaa) Viherlandiassa katsomassa tarjontaa. "Osta 3, maksa 2" on varma nakki minun koukuttamiseksi taimiostoksille (tämä ei ollut maksettu mainos, niinkuin ei mikään muukaan tässä blogissa).

 
Lamoherukka löytää paikkansa talon takaa rinteen alareunasta aikanaan.


Valkoinen pensashanhikki on menossa lamoherukoiden seuraan. 

 
Harsokukan sijainti ei ole vielä tarkkaan päätetty, mutta tuohon talon ympäristöön se on tulossa kuitenkin.
 


 
Pionipenkki kasvoi neljällä uudella pionilla, 2x Sarah Bernhart ja 2x Karl Lagerfelt. Näiden seuraan tulee tulppaaneja ja luultavasti jokunen illakko, joita kasvihuoneessa on aika monta kasvamassa.
 

 
Nukkapähkämöt eivät nekään vielä tarkempaa paikkaansa tiedä (en minäkään....), mutta isompiin ruukkuihin sentään ne sain paikkaansa odottamaan.
 
Epäilen vielä ostavani taimen jos toisenkin näiden lisäksi. Ainakin laventelia tulen ostamaan, kun omat kylvökset eivät tainneet tänä vuonna onnistua. Talon ympärillä on neliöitä yksi jos toinenkin täytettäväksi ja kasveja tulee menemään. Niitä on toki remontin alta jemmattukin enemmän ja vähemmän valeeseen uutta istutusta odottamaan. 


2 kommenttia:

  1. On ihanaa, kun taimistoilla alkaa olla syysalennuksia! Rinne on varmaan hyvä paikka lamoherukoille, mullakin ne ovat rinteessä. Ja harsokukat pitävät kuivahkosta, jossa ei vesi seiso - joku rinnesijainti lienee niillekin hyvä. Teillä taitaakin rinnettä riittää, kun on rantatontti?
    Istutuksen iloa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, rinnettä on moneen suuntaan. Nuo lamoherukat ja harsokukat ovat menossa talon taakse keväällä muokattuun rinteeseen peittämään hiekkaa ja toivottavasti pitämään pihlaja-angervokasvuston kurissa. Epäilen kyllä auttavaa kättä tarvittavan tuon villiintyneen angervon nujertamisessa.

    VastaaPoista