maanantai 4. maaliskuuta 2013

Akka ja ämpäri, eikun...


Onhan tämä kevään tulo mukavaa, mutta piha on jäinen. Eipä siis muuta kuin hiekoittamaan...


... hiekka esiin kinoksen alta ja hiekoittamaan. Paitsi ettei pistolapiota löytynyt eikä jäinen aines lumilapiolla inahtanutkaan. Joten en sitten hiekoittanut. 



Kevättä tuntuu onneksi ennakoivan rantaan vievät raputkin, lumet ovat niistä sulaneet viime viikon lauhoissa säissä.




Rannan rinne  on muutenkin jotenkin keväisen oloinen, lumi ei enää peitä kaikkia paikkoja ja rantakin on ollut taas sula lähteiden pulputtaessa iloisesti.


Keittiön ikkunalla taimikasvatus tuntuu sujuvan, tomaatit ovat venähtäneet mittaa ja kirjavatkin tomaatit ovat lähteneet mukavasti kasvuun. Koulimista on luvassa ensimmäisen kerran tälle keväälle. 

2 kommenttia:

  1. Voi miten mahtavaa, lauantai-illan ja tämän päivän pyryt ovat näköjään kiertäneet teidät kaukaa! Tänne on tullut ainakin 20 cm lunta parin viime vuorokauden aikana, hmph. Ei sitä nyt enää tarvittais, nyt vois alkaa tarkkailla krookustenversoja! Mutta kun lunta on melkein polveen asti :-D

    VastaaPoista
  2. Juu, meiltä jäivät nuo viikonlopun sateet aika vähiin (onneksi!), mutta eilen pikkuisen illalla on taas lunta ripsauttanut. Minä vilkaisin eilen sivusilmällä lumen alta paljastuneen kivikon kasvustoja, mutta tarkempaa syyniä en vielä viitsinyt alkaa tekemään, polte kasvaa liian kovaksi :)

    VastaaPoista