lauantai 15. tammikuuta 2011

Talven keskellä

Olen tässä joulusta selvittyäni (hyasintit ovat vielä alasleikkaamatta ja amarylliskin vasta alkaa kukkimaan) alkanut jo orientoitumaan kevättä kohti. Pitäisi käydä kellarissa vilkaisemassa daalian mukulat, jotka syksyllä nostin sisälle. Vesiputken jäätymisen jälkeen on kellarin lämpötilaa nostettu ja pieni ajatus takaraivossa kaihertaa, että jotain itämistä on saattanut alkaa tapahtumaan. Tai sitten ei. Kellarissa kun majailevat elämäni ensimmäiset daaliat. Valkoisia ja vaaleanpunaisia ostin, alkukasvatuksesta huolimatta vain kaksi n. kymmenestä ehti kukkimaan, vaaleanpunainen ja syvän viininpunainen.

Yllättävä valoilmiö aurinko paistelee mukavasti silmiin ja lasin läpi lämmittääkin mukavasti. Pihan poikki kipaistessani mietin, että kuinkahan sini-valkoinen sipulikukkapenkkini lumen alla voi. Tai lumen alla ei taida olla kuin osa isosta penkistä, tuntuu lumikola sipaisevan aina penkin reunaakin. Ensi keväänä siihen voisi askerralla oikein kunnon reunuksenkin vanhoista tiilistä. Kunhan saadaan talon salaojitukset ja pihan myllerrykset tehtyä. Pikkuhiljaa täytyy jo alkaa siirtämään ajatuksia kevään ja kesän urakoihin, on sitten selvät sävelet siitä mitä tehdään missä vaiheessa ja kaikki tarpeellinenkin saadaan hankittua.

Kotipihalla on kasvihuoneen rakentaminen loppuun edessä. Syksyllä ehdimme vasta pohjatöitä tehdä, tuntui olevan niin paljon kaikkea pikkuprojektia menossa koko ajan. Noh, seinämateriaalit eli vanhat ikkunat ovat olemassa, kuten myös katon runkorakenteet. Valokate ja ovi puuttuvat. Ja hirmulasti multaa... Odotan jo kovasti, että saamme sen valmiiksi keväällä. Taitaa tulla talkoiden järjestämisen tarpeeseen, niin nousee pikkuinen rakennus nopeasti. Yhden kasvulavan tein jo viime keväänä valmiiksi odottamaan, että saan sen kasvihuoneen seinustalle laittaa

Ensimmäiset kesäkukkien siemenet olen kaupasta jo bongannut. Vielä en tosin ole mitään ostanut... Vanhat varastot kävin kyllä läpi ja huomasin, että kesäkukat olen kaikki viime vuonna käyttänyt. Kasvilistoja olen kirjoista jo lueskellut ja miettinyt kovasti mitä tulee mihinkin... Taidan potea samaa maanpoltetta kuin peltohommista pitävät maanviljelijätkin. Päivän pidetessä alkaa mieli tulevan kesän kasvustoihin kääntymään ja suunnitelmat kirkastumaan sekä mullan tuoksu koukuttamaan enemmän ja enemmän.

Kirja-alen ihanuuden huomasin jälleen kerran, joka paikasta tuntuu löytyvän mielenkiintoisia puutarhakirjoja. Hyvistä kirjoista otan mielelläni vastaan vinkkejä!

2 kommenttia:

  1. Vielä tuli mieleeni, että kun teillä tuo puutarha on noinkin uusi harrastus, niin kannattaa ilman muuta kuvata ympäri vuoden pihaa vähän joka puolelta.

    Nykyäänhän se on halpaa huvia ja muutaman vuoden päästä on mukavaa katsella vanhoja kuvia ja vertailla muutoksia.

    Minua on monesti harmittanut, etten harrastanut kuvaamista juuri ollenkaan aikaisemmin. Videokamera oli viitisentoista vuotta, mutta niitä on vaikeata katsella ja käyttää. vasta viitisen vuotta sitten aloitin digikameralla kuvaamisen ja nykyään ei mene oikeastaan yhtään päivää ilman, että jotain kuvailen.

    VastaaPoista
  2. Kuvata pitäisi todellakin paljon enemmän! Parhaat päivät vain tuntuvat olevan aina viikolla, jolloin näin pimeään vuodenaikaan tulee vietettyä aikaa tiivisti töissä. Mutta valoa kohti mennään eivätkä nuo hanget heti katoa, joten talvisiakin kuvia toivottavasti vielä saan.

    VastaaPoista