torstai 1. heinäkuuta 2010

Lisää löytöjä...

Pihalla on monta projektia ja kohtaloa. Tämä upea koivu tulee saamaan lähtökäskyn ja toimimaan lämmittäjänämme talven aikana. Kaunis kuin mikä, mutta kunto vähintäänkin epäilyttävä. Juurella oleva angervopöheikkökin tulee karsiutumaan jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin pihalla on mukavaa vanhan pihan tunnelmaa ja runsautta, jota tullaan vielä myöhemmin kuitenkin tavoittelemaan.

Herukkapensaitakin meillä on jokunen, kovin vain ovat kaiken muun kasvillisuuden seassa. Nämäkin ovat villiintyneet vähän sinne sun tänne, joten raivausta on täälläkin edessä.
Tuparilahjaksi saatiinkin oksasakset, niille on tässäkin kohdassa käyttöä.



Kaunis yllätys pihalla ovat siellä täällä kukkivat akileijat. Niin hienoja.



Mikähän tämä mahtaa olla?

Ja ehdoton "suosikkimme", jättiukonputki. Tämä ystävämme oli päässyt valtaamaan kasvualaa paitsi pellolla, myös talon molempien takanurkkien tienoilla. Keväällä taistelu tätä vastaan alkoi juurakoiden ylöskaivamisella. Siinä touhussa katkesi yksi lapiokin. Ja ilmeisesti hävisin ensimmäisen erän, kun näitä on lehdellekin päässyt. Noh, onneksi on glyfosaattia. Tuntuu olevan tehokasta ainetta tätä vastaan.




2 kommenttia:

  1. Suattaapi olla vuorikaunokki tuo sininen, meillä on sitä myös. Ja pirhanan ukonputki :D

    VastaaPoista
  2. Hm... täytyypä katsoa olisiko tuo vuorikaunokki laji tuolle kukkaselle. Ja kyllä, pirhanan, perhanan ukonputki. Eilen löysin taas pari lehteä lisää :(

    VastaaPoista