perjantai 2. heinäkuuta 2010

Tikkuja, pieniä tikkuja

Illalla innostuin testaamaan saadut oksasakset ja hyökkäsin herukkapensaita pelastamaan muun kasvillisuuden seasta. Kyytiä saivat angervot ja jotkut muut pensaat, joiden tunnistus on vielä hieman vaiheessa. Löytyihän sieltä kaksi mustaherukkaa maata myöten makaamassa ja jokunen muu herukka. Punaista, valkoista vai vihreää, se selviää myöhemmin. Niin, ja yksi pensas karviaista. Käsineistä huolimatta sormiin tuli pienen pieniä tikkuja ja niitä olen koittanut enemmän ja vähemmän onnistuneesti nykkiä irti.

Pensaiden kunto on sekin, kuten läheisen koivun, vähintään jännittävä. Syksyllä taidan leikata ne alas odottamaan parempaa kasvukautta ja uutta voimaa kasvuun. Herukkaa meillä on pari pensasta muuallakin, jossain vaiheessa nämä voisi siirtää samalle suunnalle toisten kanssa.

Pihalla kulkiessani tuli taas uusia kasveja eteeni. Kuvia niistä laittelen, kunhan saan ne kamerasta koneelle asti. Unikkoakin näytti olevan, kukintansa jo päättäneenä. Mietin vain, että missä välissä sekin on jo kukkimaan ehtinyt ja miten en ole oranssinpunaista kukkaa huomannut. Liian kiirekö tässä on ollut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti