keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kohta pääsee kylvämään!

Ensin sääkatsaus, utuinen pakkaspäivä -22,3 astetta ulkona, sisällä tänään vähän lämpimämpi (eilen asioilta kotiuduttuani sisälämpötila oli +16,3 astetta). Jokunen  aste vähemmän voisi olla oman ulkoilun kannalta, mutta tekstiilien ulkoiluun mitä mahtavin sää. Tosin keittiön jäätynyt kylmävesiputki taas aiheuttaa omat operaationsa.


Eilen kävin ostamassa ensimmäiset siemenet tälle vuodelle. Siemenkuvaston olen lukenut hiirenkorville ja tehnyt merkinnät sinnekin. Vielä pitäisi parin kaverin kanssa istua yhdessä alas ja katsoa olisiko yhteistilaus paikallaan. 

Ihan vielä en ajatellut alkaa kylvämään, mutta tuossa helmikuun puolella jo kovastikin. Valmistautuminen pitää aloittaa hyvissä ajoin, sillä kaikki kylvöastiat ovat kasvihuoneessa, jonka ovi on jäätynyt kiinni. Eli heti seuraavana suojasään päivänä pitää muistaa käydä ovea taas nykimässä. 
Kuukalenterin mukaan kylvöhommiin sopivia päiviä olisi jo alkukuusta, mutta ehkä kuitenkin  odottelen sinne helmikuun lopulle. 

Leppoisaa kotieloa on jäljellä vielä reilut kaksi kuukautta, sitten pitäisi taas muuttua mökkiytyneestä kotiäidistä toimistokuosiin. Oivoi,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti