torstai 1. elokuuta 2013

Sinistä!

Pihalla on paljon sinistä, vaikka tuntuukin, ettei noita pieniä kukkia oikein tahdo huomata.
 
 
Viimekesäinen kurkkuyrtti kylväytyi toiseen kasvimaalaariin (joka kaipaa kitkemistä...) ja sinnittelee yksinäisenä kukintona.


Etupihalla veneessä orvokit jaksavat vielä kukkia, vaikka niidenkin hoito on jäänyt hieman vähälle. 


Päivänsinien kukinnan suhteen menetin jo toivoni, mutta nyt parina päivinä on näitäkin pihalla nähty. Siinä kaikkein epätodennäköisimmässä päivänsinessä, joka on tuulien hakkaama, pilkistää tämäkin sininen kukka.  

 
Tämä tarhavuokko on toinen yllätyksen aihe päivänsinen ohella. Viime vuonna en saanut näiden mukuloita kunnolla edes itämään ja tänäkin vuonna olin melko epäluuloinen maahan taimet iskiessäni. Mutta kappas vain, hienosti kukkivat!

 
Tämä sininen löytyy etupihan pensaasta, joka on jäänyt vielä tuntemattomaksi minulle. Jos marjojen ja lehtimuodon perusteella joku osaa nimen kasville antaa, niin olisin todella iloinen!

2 kommenttia:

  1. Marjat ja lehdet näyttävät kanukalta, mutta en ole varma mikä laji tekisi sinertäviä marjoja. Ihana päivänsini, aina kannattaa näköjään yrittää!

    VastaaPoista
  2. Kanukka, täytyypä alkaa tutkimaan niitä tarkemmin. Kiitos! :)

    Tuo päivänsini todellakin palkitsee, kun sen saa kunnolla kukkimaan. Kukat ovat upean väriset.

    VastaaPoista