tiistai 6. joulukuuta 2011

Talvi tuli

 Nonniin, eihän siinä mennytkään kuin aika monta viikkoa, että pääsin päivittämään tätä talviteloille siirtynyttä blogiani. Eli yllä vertailukuva edelliseen postaukseen, jossa on pihamaamme kuvattu marraskuussa 2009 ja tässä siis marraskuu 2011. Tavaraa ainakin on pihalle tullut enemmmän ja heinä lyhentynyt sekä vähemmän kulottunut. Kai me jotain olemme saaneet aikaiseksi, vaikka tässä etupihalla ei vielä suurta muutosta olekaan nähtävissä. Eikä tuohon etualalle taida edes isoja muutoksia tulla, pidämme tuosta avonaisesta pihasta ja enemmän olemme melskanneet takapihalla, jonne ovat ne kasvihuone ja leikkimökki ilmestyneet sekä puita kaadettu.

 Nämä kuvat olen ottanut 27.11.2011. Tuolloin vielä kivikon kaunokainenkin jaksoi kukkia, hieman kärsineenä kyllä, mutta kukki kuitenkin. Saa nähdä miten nuo kolme kaunokaista talvehtivat.

Kaunokaisten vieressä kasvoi jotain asteria, joka sekin jaksoi pitkälle marraskuussa vielä kukkia kauniisti, mutta sitten tulivat pakkaset ja pari tuulista päivää ja tekivät niille temput. Nyt niistä on tullut talven törröttäjiä, kun en ole niitä leikannut. Noiden juurelle ilmestyi jotain valkoisia matalampia kukkia myös, joita en kyllä muista kylväneeni. Kaikkea sitä sattuukin.

Tänään itsenäisyyspäivänä meillä herättiin valkoiseen maisemaan. Toivottavasti tuota lunta tulee sen verran nyt, ja vielä pysyykin tällä kertaa, että mullasta esiin työntyneet sipulikukkien alut eivät ole kaikki menetettyjä. Onneksi niitä ei montaa vielä esiin ole noussut, mutta jokunen kuitenkin. Edellinen lumi tuli viikko sitten, juuri kun olin lähdössä työmatkalle. Ja kotiin palatessa kolme päivää myöhemmin oli maa taas paljas. Meillä on kyllä tätä lunta kaivattu jo kovasti. Tosin nyt jäivät kävyt keräämättä. Minun piti käydä tyttären kanssa tänään hakemassa vielä männyn käpyjä, jotka sitten oli tarkoitus sävyttää kultaisella spray-maalilla ja tehdä niistä koristeita joulukuuseen. Täytyy kehittää jotain muuta koristetta sitten. Hyasintin mukulatkin ovat vielä kellarissa, taidan istuttaa ne keväällä ulos, kun en muistanut ajoissa multaan laittaa joulua ajatellen. Jotenkin ei ole ehtinyt ollenkaan orientoitumaan joulun aikaan. Ehkäpä se nyt kuitenkin pikkuhiljaa alkaa taas adventin ajalta tuntumaan, kun luntakin on maassa.

4 kommenttia:

  1. HI Susanna,

    was für eine schöne Blüte im trüben Dezember...

    Lg Sandra

    VastaaPoista
  2. Ihana männynkäpykoristeidea! Toivottavasti saatte sen toteutettua. :)
    Hyvää joulun aikaa, kaipa se joulunodotusmieliala löytyy itse kullekin. Toivotaan ainakin! ;)

    VastaaPoista
  3. On kyllä hassuja nuo kukkakuvat tähän vuodenaikaan. Lunta jo kaipasi, meillekin se saatiin itsenäisyyspäivänä.
    Mukavaa viikoloppua!

    http://pirkko.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  4. Käpykoristeidean toteutuminen on nyt kiinni suojasään jatkumisesta. Tosin tänäänkin lunta on tullut mukavasti eli kävyt näyttävät hautautuvan syvemmälle lumeen :).

    Pirkko: todellakin tuntuu hassulta, että kukat pinnistelivät vielä vähän aikaa sitten. Nyt nuo asterit tms. törröttävät lumen seasta. Ja minun puolestani voisivat vaikka niin pysyäkin, niin tämä joulun läheisyyden tuntu säilyy.

    VastaaPoista