tiistai 20. syyskuuta 2011

Kauniin viikonlopun kuvasaldoa

 Viikonloppuna kelit hellivät taas pitkästä aikaa ja pihalla olikin mukavaa touhuta. Ehdin kameran kanssa kuvaamaankin haihtuvaa usvaa.

Aamukaste ja sopivasti taittuva valo toivat esiin kivikkoryhmän kaunokkien päälle kudotun verkon.

 Kivikko on hieman tuuheutunut kesän aikana. Kasvit ovat hyvin viihtyneet ja ottaneet paikkansa. Tuo sanomalehti on ihan tarkoituksella tuossa, peitin sillä maan ennen uuden mullan levittämistä. Kivikkoryhmää laajentaessani loppuivat vain kasvit kesken. Noh, keväällä on aikaa jatkaa taas.
 Pikakuva veneen tulevasta syysilmeestä. Okei, eihän tuosta mitään selvää saa... Kesän kulahtaneita kasveja siivoilin pois ja mallailin kanervia, syysastereita ja syklaameja paikalleen. Nyt ovat jo paikkansa löytäneet ja kosteaan multaan päässet. Tuo taivaankansi on kyllä viime aikoina pitänyt huolen siitä ettei kastelukannua ole pahemmin meidän pihalla tarvinnut kantaa edestakaisin.

Ja se kukkiva sammalleimu. Kivikon kasvit ovat hyvin tuntuneet viihtyvän kasvupaikallaan.  Kaukasianmaksaruohoa lisään olemassa olevista kasveista, sen verran helposti näyttää käyvän.

Koristekaalia, muratti ja hopea...öööh....unohdin tuon kasvin nimen... Jokatapauksessa näitä roikkuu kaksin kappalein piharakennuksen kuistin pylväissä. Hieman tuli lauantaina osteltua vaikka ei pitänyt.

5 kommenttia:

  1. Ihana sää onkin kuvissasi! Kesä menee aina niin nopeaan ohi, mutta aina tulee seuraava kevät jolloin voi jatkaa projekteja. Ihan niin kuin sanot. Se on lohdullinen ajatus.

    VastaaPoista
  2. Sää tosiaan helli, paitsi varjossa tuli koirankopin kattoa naulatessa sormille vilu. Selvä merkki siitä, että kesä on ohi tältä erää.

    VastaaPoista
  3. Guten Morgen,

    wunderschöne Bilder, vor allem das alte Boot sieht traumhaft aus!

    LG Sandra

    VastaaPoista
  4. Mielettömän kauniita kuvia, ihan hymyilin katsellessani! Tuo vene on aina vaan niin hieno ja kivikko on viehättävä.

    Mutta, pidemmittä puheitta: meilläkin loppui juuri sade, joten painun pihalle! :)

    VastaaPoista
  5. Danke Sandra! :)

    Jenni: Kiitos sinullekin. Joskus onnistuu vahingossa ottamaan kivoja kuvia :). Sade tuntuu todella tehokkaasti siirtävän meillä nämä pihatyöt hamaan tulevaisuuteen, työaikana ei sada, mutta iltaisin tietysti vettä tulee koko ajan. Hmph.

    VastaaPoista