Kelit ovat selvästi viilentyneet. Iltaisin ei enää kovin huvita pihalla kevyessä varustuksessa puuhailla ja aamuisin usva järven päällä peittää vastarannan. Omalla tavallaan hienoa, mutta samalla harmittaa kesän nopea ohijuoksu. Koivuissa on jo kellastuneita lehtiä nähtävissä ja puolukat alkavat punoittaa. Mutta toisaalta sadonkorjuun aika lähestyy ja luonto muuttaa väriään taas aivan toiseksi. Samalla sipulihankinnat ensi kevään kukintoja ajatellet alkaa mielessä pyörimään.
Kissa on tehnyt temppujaan tarharistikeilleni, mutta on niistä jokunen sentään jollain tapaa ylimääräisestä lannoituksessa ja multauksesta selvinnyt. Enemmän olisi näitä vain saanut olla ensi kesää ajatellen.
Kaukasianmaksaruoho on viihtynyt mainiosti ja levinnytkin jo ihan oma-aloitteisesti. Maksaruohot eivät ole kuuluneet minun suosikkeihini, mutta tämä on kyllä aika kivannäköinen ja -oloinen kasvi.
Tästä kuvasta voi vähän hahmottaa kivikkoryhmäni jyrkkyyttä. Ensi talvi tulee olemaan aika jännä, toivon, että kivet ja mullat pysyvät paikoillaan, mutta epäilen, että joitakin sortumia voi tulla. Toivottavasti ei. Onneksi olen löytänyt isompiakin kiviä, jotka pysynevät paremmin noita pieniä kiviä paikallaan.
Rentokohokit ovat innostuneet kukkimaan oikein tosissaan. Kesän aikana ne ovat venytelleet haarojaan moneen suuntaan ja tuoneet väriä tuohon muuten multaiseen kohtaan. Viime viikolla järveltä päin rinnettä katsoessani totesin kyllä vielä tehtävää olen paljon jäljellä ennenkuin tuo on mieleiseni punaisen-violetti väriläiskä pihalla. Kärsivällisyyttä ainakin tulee tässä harrastuksessa taas kasvatettua :).
Ai niin, monta päivää olen jo malttamattomana odottanut päivänsinien ja -punien aloittavan kukintansa. Mutta ei mitään merkkiäkään vielä moisesta :(.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti