torstai 21. helmikuuta 2013

Ne itää!

Jeah, iso osa viime viikon maanantaina kylvetyistä kirsikka- ja amppelitomaatin siemistä on itänyt! Vaikka aurinko näytti vasta eilen kunnolla itseään, jonakin päivänä vähän kirkkautta taivaalla vilahti. Liekö sitten merkitystä kuukalenterilla vai onko tämä vuosi vaan muuten parempi jo heti alkuunsa näin taimikasvatuksen näkökulmasta.

Eilen kylvin lisää tomaattia, tällä kertaa kirjavaa `Tigerella` -lajiketta. Täytyy tunnustaa, että olen hieman vietävissä, sillä näin viime viikolla tv:ssä Jamie Oliverin tekevän todella hyvännäköistä tomaattisalaattia ja siihen hän käytti paljon erilaisia tomaatteja, keltaisia, tummia ja kirjavia punaisten tomaattien lisäksi. Ja koska tuollaisia ei täällä kaupassa myydä, ottaa ko. salaatin toteuttaminen hieman pidemmän aikaa minulla. Oletettavasti aikavälillä elo-lokakuu saan sitä tehtyä :).

Säätiedotus on luvannut samaa, mitä iltapäivisin ulkona on jo voinut havaita, kevät on tulossa! Linnut visertävät ja vesi tippuu räystäistä. Ja nyt, kun juuri ikkunasta vilkaisin ulos, niin talitinteillä näkyy olevan jo aika kivaa tuolla keskenään.

2 kommenttia:

  1. Täällä Itä-Suomessa paistaa nyt aurinko. Linnut laulavat. Hienosti sulla itää siellä!

    VastaaPoista
  2. Täällä valtakunnan keskisessä osassa auringosta voi saada havainnon, pilviverho on sen verran ohentunut, että auringon sijainnin pystyy paikallistamaan. Toivon kovasti ensi viikolle aurinkoisia päiviä, tekisi mieli hiihtelemään metsäladuille, niitä kun taas on kylälle ajeltu.

    VastaaPoista